tiistai 12. elokuuta 2014

APINABINGOA

Kävimme Nemin kanssa kahvilla ja jätskillä UFFE PÅ BERGET-kahvilassa Godbyssä. Aika hiljaista oli jo, nyt kun mantereen turistit ovat jo matkanneet kotiinsa, kun koulut siellä ovat alkaneet. Ilma on  viilentynyt mukavaksi, joten jäätelö maistui auringon paisteessa. Ja kun kielellä ei enää saanut kaikkea jätskiä ulos vohvelista, oli hyvä ottaa lusikka avuksi. Näköaloissa ei ole valittamista tässä kivassa näköalapaikassa. Nemi jäi eilen meille yöksi mökille ja sanoi, että "hän on täällä ainakin viikon". No tuskin sentään viikkoa, mutta pari yötä kyllä.
Yritimme löytää jonkinlaista leikkipuistoa Godbystä, joka muuten on entinen kotipaikkamme 80-ja 90-luvuilla. Leikkipuistoa emme kuitenkaan löytäneet, joten keinuminen jäi tällä kertaa.
Sundista, lähempää mökkiämme löytyi sentään hylätyn näköinen leikkipaikka, jossa oli liukumäki, josta voi laskea. Sitten ajelimmekin takaisin mökille. Pelattiin Apinabingoa ja piirrettiin.

Ruokailun jälkeen, ennen saunaan menoa, oli mukava katsella lasten ohjelmaa. Päivällä oli vielä ihailtu kahta suloista varsaa kylässa.
Päivät tuntuvat menevän vauhdilla näin kesällä. Meren aallokot näyttävät tänään enemmänkin syksyisiltä, sen verran suuria aaltoja siellä näkyy.

Pohjoisen lapsenlapsillamme alkoi tänään koulu ja heistä vanhin aloitti jo yläasteella. Pitkiä koulupäiviä hänelle tulee, kun kouluun matkaa on kolmekymmentä kilometriä, joten edestakaiset bussimatkat vievät oman aikansa päivittäin.

Mukavaa elokuun iltaa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti