keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

MUISTO KAKOLASTA ja remontti edistyy

Yksi etappi parven remontoinissa on saavutettu. Eilen päällystin seinän kirjoista repimilläni sivuilla.

Tästä lähdettiin liikkeelle. Seinä oli maalattu valkoiseksi. Kuvassa näkyvä pyöreä jälki syntyi kun kahva seinästä poistettiin. Raput parvelle ovat tämän kuvan vasemmalla puolella ja aika jyrkät, joten tukikahva on tarpeellinen tässä kohtaa.

Valitsin sivut niin, että sain seinälle liimattaviksi eri kokoisia ja eri värisiä sivuja, jotta siitä tulisi mahdollisimman elävä. Eikä jäljen tarvinnut olla ihan viimeisen päälle, vaan rento liimaustyyli oli enemmän mieleeni. Siksi jätin paikoitellen revityt reunat näkyviin, enkä leikellyt niitä saksilla.

Vierasmakuuhuoneesta otettiin tämä taulu, joka mielestäni sopi tekstinsä ja tyylinsä puolesta tähän seinälle. Taulu on ostettu Kakolan ja Turun Lääninvankilan lopetuksen yhteydessä pidetystä huutokaupasta. Siinä vangeille annetaan ohjeita miten "pysyä terveenä, työhaluisena ja reipasmielisenä".

Nämä ohjeet sopivat kyllä meille ei-vangeillekin.

Vanhat ohjeet ovat kyseessä; vuodelta 1913 Keisarillsen Senaatin kirjapainosta.

Seinästä tuli ihan sellainen kuin olin halunnutkin. Ja aina on helppo laittaa uusia sivuja jos sattuisi jokin sivu repeytymään.

Kuvan oikeassa reunassa näkyy seuraava kohde remontissa. Siitä sitten myöhemmin.
Nyt työt kutsuvat, joten nokka kohti kaupunkia ja iltavuoroa!

Aurinkoista päivää muuallekin kuin vaan tänne meille!

6 kommenttia:

  1. Kivannökäistä jälkeä sait aikaan. Tuo upea taulu kruunaa uuden seinäsi!

    VastaaPoista
  2. Makee seinä <3 Aurinkoista keskiviikkoa!

    VastaaPoista
  3. Ihku Kakolataulu ja hieno seinä! Sinulta sujuu homma kuin homma!

    VastaaPoista
  4. ♥ vau, mahtavan hieno seinä ja taulu! Mukavaa päivää sinne!

    VastaaPoista
  5. Kiitos kivoista kommenteista! Olen kyllä tyytyväinen lopputulokseen. Jatkoa seuraa....

    VastaaPoista
  6. Kiva idea tapetoida kirjansivuilla

    VastaaPoista