perjantai 14. maaliskuuta 2014

HIRVI, APUA!

Tein lenkin metsätiellä ja nautin hiljaisuudesta ja kauniista ilmasta. Yht'äkkiä huomasin tien oikealla puolella ison hahmon; HIRVI!
Hetken mietin karkuun juoksemista, mutta sitten ajattelin että parasta on ottaa ihan rauhallisesti.
Hahmo pysyi paikallaan, taisi kuunnella askelteni aiheuttamaa ääntä.

Uskaltauduin pikkuisen lähemmäksi, ja nyt huomasin, ettei hahmolla ollut päätä lainkaan.

Vielä vähän lähemmäksi ja silloin näin mistä oli kysymys. Hahmo olikin puun juurista ja oksista muodostunut möykky, joka jopa kirkkaassa päivänvalossa vaikutti isolta hirveltä. Mietitytti kyllä, että miten paljon olisikaan pelästynyt jos törmäisi tuollaiseen hämärässä.

Lenkin päätteeksi sain ihastella lentokoneiden jälkeensä jättämiä valkoisia kaaria. Näin montaa en ole aikaisemmin yhtä aikaa nähnyt!


Kivaa ja kaunista perjantaita!

toivottaa

8 kommenttia:

  1. Kyllä minäkin pelästyisin, jos päättömään hirveen törmäisin!

    Nopsasti katsottuna on kyllä ihan hirvi. Ja vautsi, hienot viivat taivaalla!

    VastaaPoista
  2. Ihana postaus :). Kyllä katsoin itsekin, että hirveltä näyttää, mutta miten päin se siinä oikein on? :D
    Jalat alle olisin ottanut minäkin. En tiedä tekeekö hirvi ihmiselle mitään, mutta en ehkä haluaisi samalle tontille jäädä oleskelemaankaan :) Kivaa viikonloppua sinne myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä minäkään miten hirvi käyttäytyisi, ehkä pötkisi pakoon.

      Poista
  3. Hih! Taisitpa pelästyä pahemman kerran, itse olisin pinkonut pakoon minkä kintuistani olisin päässyt! Oot kyllä aika rohkea, kun uskallat itseksesi vaellella metsäpoluille. Minä olen sellainen vellipöksy, että toista saa kyllä hakea!
    Ihan mahtava lenkkeilysää teillä!
    Aurinkoa viikonloppuusi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään ihan metsäpoluille uskalla yksinäni, kun toi suuntavaisto on mitä on, mutta tämä oli sellainen mökkitie, joten siinä ei eksymisen vaaraa ole.

      Poista
  4. Olisin minäkin säikähtänyt. Olen myös törmännyt luonnon muovaamiin otuksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienosti oli puun juurakosta muodostunut eläimen hahmo.

      Poista