lauantai 31. elokuuta 2013

MUUTTO




Lauantaiaamua! Täällä herätty kauniiseen aamuun ja lämpötila huitelee 15 asteessa eli ihan mukavaa syyskesän keliä. Mieheni lopettaa kuukauden päästä työnteon täällä Tampereella ja ollaan ruvettu asunnon tyhjennystä pikkuhiljaa tekemään. Vielä täältä kuitenkin löytyy sänky, sohva ja pikku pöytä. Telkkari on juuri lähdössä autoon ja huomenna matkaa osa tavaroista pohjoiseen tyttären luokse. Onneksi kyseessä ei ole suuremmasta asunnosta kuin yksiöstä, joten huonekaluja ei kovin paljoa ole. Parin viikon päästä pitää sitten vielä saada kahden hengen sohva mahtumaan automme sisälle (pitäisi onnistua) ja sänky on laitettava tavaratelineelle. Toivottavasti silloin on poutasää! Nämä viedään sitten mökille astioiden ym. pikkusälän lisäksi. Sitten on enää loppusiivous ja sitten sanotaan hei hei! Tampereelle jossa viime vuosina on tullut käytyä aina silloin tällöin.

oooooo

Mökiltä toin  viikolla pari kukkasta kotiin kun vielä kukkivat niin kauniisti. Ollaan  kaupungissa nyt enemmän joten halusin jotain piristystä sinnekin. En tiedä miten pelargoniat viihtyvät meidän melko lämpimässä kerrostaloasunnossa, mutta yritetään ainakin saada ne pysymään hengissä edes jonkin aikaa. Krysanteemi sai paikan parvekkeelta, joka onkin ollut koko kesän aika ankean näköinen.

oooooo

Kaunista viikonloppua kaikille ja kiitos kommenteista!

 

torstai 29. elokuuta 2013

Vanhasta uutta

Kävellessämme Maarianhaminan katuja tulimme poikenneeksi ihastuttavaan pikku myymälään jossa myydään vanhasta materiaalista tuunattuja tuotteita, pääasiassa sisustukseen liittyviä juttuja, mutta myös vaatteita ja kenkiäkin. Liike sijaitsee vanhassa puutalossa ja sinne mennään sisälle pihan puolelta. Kiivettyämme rappuset ylös saavuimme tasanteelle jossa näytti siltä että huoneeseen sisälle oli rakennettu toinen talo.


Tässä näkyykin liikkeen nimi LABELLED   .Se sijaitsee aivan kaupungin keskustassa, kävelykadun varrella.

Aulassa meitä tervehti erikoinen lintu.

Tämä aivan ihastuttava "kristallikruunu" oli valmistettu mustista napeista ja rautavanteista. Sen olisin kyllä halunnut itselleni!

Tämä kynttelikkö taas oli tyyliltään vähän kuin Ikean Sirlig-kynttelikkö.

Lasten ja aikuisten vaatteita oli myös iso valikoima.



Pyörän ketjuistakin saa tehtyä tällaista taidetta. Hieno!



Kiva yksityiskohta vielä eteisestä. Mukava pikku myymälä jossa käyntiä voin kyllä suositella kaikille tänne tuleville ja paikallisillekin. Huom! Tämä ei ole mikään maksettu juttu, vaan tein tämän postauksen ihan siitä syystä että paikka oli niin ihastuttava että soisin mahdollisimman monen poikkeavan siellä.

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Sisko ja sen veli

Tänään minulla oli ilo tavata lähellämme asuvia lapsenlapsia. Isosisko oli ottanut mukaan pyörän. Pyörän hän oli saanut eilen ja jo tänään potkutteli sillä kuin vanha tekijä. Pyörässä ei ole polkimia lainkaan ja se tuntuikin olevan näppäräkäyttöinen alle kolmivuotiaalle.

Pikkuveljellä oli mukana vähän tukevampaa kuljetuskalustoa, eikä hänen tarvinnut jalkojaan käyttää liikkumiseen, mutta muuten ne kyllä liikkuivat siihen tahtiin etteivät sukat meinanneet jalassa pysyä.


Suuntasimme kulkumme leikkipuistoon ja pitihän siellä molempien keinuja kokeilla. Sain kyllä olla koko ajan sydän syrjällään kun pelkäsin pikkuisen putoavan keinusta, vaikka tyynykin oli laitettu täytteeksi keinuun ettei mahtuisi putoamaan. On varmaan joku tarkoitus silläkin että ihminen saa lapset vähän nuorempana, kun nyt lastenlasten touhuja katsellessa on aina sellainen pelko että ne loukkaavat itsensä kun jotain leikkivät. Ei sitä omien lasten pieninä ollessa sellaista niin paljon pelännyt.

Vaikka oli kaunis ja lämmin päivä, niin tämän jätskikioskin luukut pysyivät kiinni. Lelukauppa oli kuitenkin auki ja pallot kiinnostivat kovasti pientä kulkijaa.

Näin meni tämä vapaapäivä tosi mukavasti. Vielä on pari työpäivää ja sitten on viikon LOMA!

Paluu

Paluu - nimittäin paluu takaisin kaupunkiasuntoon on tapahtunut tosiasia taas tältä kesältä. Luulisi että vastassa olisi siisti koti, kun kukaan ei ole ollut täällä sekoittamassa paikkoja koko kesänä. Mutta mitä vielä; kaikkialla lojuu epämääräisiä vaatekasoja ja pölyä on kertynyt varsinkin ikkunoiden lähelle. Kyllä sitä pikkukaupungissakin liikenteen ansiosta tulee hiekan sekaista pölyä sisälle, vaikkei uskoisi.

Se ainoakin elävä (?) viherkasvi joka kodissamme tällä hetkellä on näyttää aika kärsineeltä saatuaan vettä vain epämääräisin väliajoin viimeiset kuukaudet.

Tämä näppärä apuri tuotiin mökiltä takaisin kaupunkiin, joten kaikki edellytykset onnistuneeseen ikkunoiden pesuun ovat olemassa; vain inspiraatio puuttuu!

Ja tässä toinen veijari joka malttamattomana odottaa pääsyä villakoirien kimppuun.

Puhdasta, mutta ryppyistä. Ja kuten huomaat, Ikean kasseista on moneen lähtöön.

Kaunis, lämmin vapaapäivä ulkona. Nyt vähän raivaamista täällä ja iltapäivällä ulos tapaamaan tytärtä ja lapsenlapsia.

Mukavaa päivää!

maanantai 26. elokuuta 2013

Kaunottaret

Työmatkallani "törmäsin" tällaiseen hienoon, vanhaan linja-autoon. Olen nähnyt sen ennenkin Maarianhaminan kaduilla. Ikkunassa oli lappu jossa oli vähän tietoa ko. autosta. "Trötte Teodor", kuten sitä luultavasti kutsutaan, on Volvo-merkkinen ja vuosimallia 1954. Siihen mahtuu kuljettajan lisäksi 29 matkustajaa ja nykyisin sen omistaa Charterbus R. Lundström, jonka kotisivuilta löysin ko. museolinja-auton kuvia ja sieltä kävi ilmi että ko. autosta on tehty postimerkkikin.

Se mitä ei autoon sisälle mahdu, laitetaan takana oleviin telineisiin, taikka sitten katolle.



Myös auton edessä oleviin koukkuihin voi ripustaa vaikka polkupyörän.

Toisenkin vanhan auton onnistuin kuvaamaan, mutta siitä ei minulla ole mitään tietoja. Hienosti kuului säksättävän ajaessaan risteyksestä.

Tällaisia kaunottaria täällä tänään.

lauantai 24. elokuuta 2013

Uuniporkkanat Sikke Sumarin tapaan

Koska muutamat lukijat ovat kyselleet uuniporkkanoiden reseptiä, niin tässä se tulee.


porkkanoita
suolaa
mustapippuria
oliiviöljyä
hunajaa
vuohenjuustoa
saksanpähkinöitä tai pinjan siemeniä


Porkkanat kuoritaan ja halkaistaan ja ladotaan voideltuun uunivuokaan.
Päälle sirotellaan suolaa, mustapippuria ja oliiviöljyä.
Laitetaan uuniin 220 asteeseen ja paistetaan kunnes ovat kypsiä.
Lisätään hunaja, vuohenjuustonokareet ja pähkinät porkkanoiden päälle ja laitetaan uudestaan uuniin niin kauaksi aikaa että juusto jonkin verran sulaa.





 

Äijämäistä touhua

Mökkimme pihalla kasvaa noin miljoona koivua ja niitä on pakko poistaa aina välillä, kun ne pimentävät pihaa ja syksyllä lehtien määrä on raivostuttavan suuri. Puita kaadettaessa on kivaa kun on ystäviä jotka tulevat auttamaan hommassa. 


Moottorisahaa pärisytettiin ahkerasti ja kirvestäkin tarvittiin.

Karsituista oksista kertyi valtavat oksakasat jotka kannoimme rantaan odottamaan polttamista myöhemmin syksyllä tai jos ei sopivan tyyntä tule niin saavat olla siinä jopa kevääseen asti.

Klapikone on aivan mahtavan mainio laite kun pitää saada puut pieniksi ja aika suuri kasa niistä kertyikin. Nyt enää pitää pinota puut seinustalle räystään alle suojaan ja niin on taas pitkäksi aikaa saunapuita, eikä entisiäkään ole vielä kaikkia poltettu.

Kiitos ystäville avusta!

 


Nyt on puut pinottuina!