tiistai 17. joulukuuta 2013

Lento vai laiva?

Tiistai ja vapaapäivä. Rauhallisesta aamusta voi nauttia näin vapaapäivänä, mutta muuten pitäisi ehtiä kaikenlaista tänään. On vielä jouluostoksia tekemättä ja sen asian olen ajatellut hoitaa tänään.
Eilen hoideltiin tammikuun matkaa koskevia juttuja. Kun asuu saarella, niin matkoille lähteminen ei aina olekaan niin yksinkertaista/halpaa. Täältä pitää ensin päästä lentokentälle. Jos tekisimme matkamme Tukholmasta, niin se ei olisi kovinkaan hankalaa, kun sinne kestää vain pari tuntia matkustaa, mutta tällä kertaa lähdemme Helsingistä ja silloin onkin jo mietittävä enemmän.
Vaihtoehtoja on kuitenkin useita. Ensimmäinen vaihtoehto on matkustaa täältä laivalla Helsinkiin. Se vaatii paluumatkalla yöpymisen hotellissa, koska laiva lähtee tänne päin jo ennen kuin olemme tulleet etelästä kotimaahan.
Toinen vaihtoehto on mennä ensin laivalla Turkuun, yöpyä tuttavilla ja sitten jollain konstilla Helsinkiin ja paluumatkalla sama toisinpäin.
Rupesimme tutkimaan lentomahdollisuuksia välillä Maarianhamina-Helsinki ja löysimmekin varsin kilpailukykyisen hintaisen vaihtoehdon, mikä kyllä sekin vaatii yöpymisen hotellissa mennen tullen. Mutta lento+hotelliyöpymiset tulivat kuitenkin edullisiksi, jos vertaa siihen, että laivalla matkustamiseen menee aikaa, rahaa ja se on paljon hankalampaa kuin nyt kun pääsemme lyhyen lentomatkan jälkeen lentokentän läheisyydessä olevaan hotelliin matkatavaroinemme, joten nyt lennetään melkein kotiovelta Helsinkiin. Sitten sopii vain toivoa, ettei satu mitään lumimyrskyjä että kone pääsee lähtemään.

Nyt oikein mukavaa tiistai-päivää kaikille!

8 kommenttia:

  1. Mekin ollaan usein lentoaikatauluista riippuen yövytty Helsingissä hotellissa ulkomaanmatkoille mentäessä ja sieltä tultaessa. Vaikka matka täältä Keski-Suomesta ei ole niin pitkä Helsinkiin, niin ajaminen yöllä joskus huonossakin kelissä muun pitkän matkutuspäivän lisäksi ei ole houkutellut. Teillä onkin suunnittelemista vielä enemmän kun asutte siellä saarella.
    Mukavaa tiistaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu aika ihanalta, ettei pitkän lentomatkan (n. 11t) jälkeen tarvitse matkustaa laivassa montaa tuntia, vaan pääsee hotelliin nukkumaan.

      Poista
  2. Me kanssa yövytään Helsingissä, kun sieltä lennetään. Mutta onneksi on niin läheinen ihminen siellä, että viitsii "vaivata" toista :)
    Toivotaan tammikuulle hyvää säätä!

    VastaaPoista
  3. ♥ihanaa suunnitella matkoja! Uskotaan että tammikuussa on vain ja ainostaan hyvät kelit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matkoissa puolet nautinnosta onkin se suunnittelu! Näin teemme.

      Poista
  4. Ihania pihlajanmarjoja! Kun asuu pääkaupunkiseudulla usein häpeäkseen unohtaa, että on (ihania) paikkoja joista matkalle lähteminen on paljon hankalampaa kun täältä. Mutta suunnittelu on puolet matkan iloa!

    VastaaPoista
  5. Joskus tuntuu hankalahkolta. Ilman että olin ensin lukenut sinun kommenttisi kirjoitin samalla tavalla matkan suunnittelun nautinnosta kuin sinä tuohon Riitta Sinikan kommenttiin!

    VastaaPoista