torstai 5. joulukuuta 2013

Kuusi

Mökkikäynniltä otin mukaan tämän pikku kuusen joka sai paikan olohuoneen pikku pöydältä. Jouluksi tähän paikkaan tulee isompi kuusi, mutta siihen asti saa tämä pieni luoda jouluista tunnelmaa kotiimme.


Rannan mänty oli pudottanut runsaasti käpyjä maahan ja poimin niitä mukaan kotiin vietäväksi. Vaikka oli luvattu huonoa säätä, niin nyt rannassa paistoi aurinko ja oli aivan tyyntä.



Clas Ohlsonilta löytyi ihania mustia tähtiä ja ostin niitä kaksi. Niihin olisi ollut ostettavissa myös jalkaosa, mutta olin ajatellut laittaa ne roikkumaan ja niin ostimme vain johdot lamppuineen. Kun ne oli ripustettu paikoilleen, niin en saanut niitä roikkumaan mieleiselläni tavalla, vaan aina ne olivat jollain tavalla vinosti. Sitten keksin, että meillähän on kaksi mustaa, metallista lampunjalkaa ja kokeilimme laittaa tähdet niihin.Tähdet sopivatkin niihin tosi hyvin. Nyt ne pysyvät suorina paikoillaan, eivätkä kiepu sinne tänne.

Toiseksi viimeinen vapaapäivä menossa. Kirkas, melkeinpä keväinen sää,eikä talvesta tietoakaan. Lunta en kaipaakaan, enkä varsinkaan liukkautta.

Te, jotka ette vielä ole osallistuneet arvontaan, käykääpä TÄÄLLÄ (klick) ja osallistukaa viimeistään huomenna!

6 kommenttia:

  1. Aivan ihania kuvia ja täydellinen tunnelma!
    Eilen itsekin keräilin käpyjä kotiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunhan en nyt vaan liian aikaisin aloittanut joulun tunnelmointia, ettei kyllästy jo ennen joulua! No ei kai. Pimeyden keskelle on ihana saada hiukan lisävalaistusta. Huomenna aion kyllä laittaa postaukseen eiliseltä päivältä ottamiani kuvia mökin rannalta ja niissä kuvissa on kesä, melkein!

      Poista
  2. Kaunista, erityisesti musta paperitähti näyttää hienolta ikkunalaudalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustiin tähtiin ihastuin itsekin, kun niitä en ole aikaisempina vuosina nähnytkään.

      Poista
  3. Ihanat tunnelmat :-) Minusta tuollaiset pikkukuuset on niin hurmaavia. Täällä on luonto niin kortilla ettei tuollaisia löydy mistään... Jouluvaloja pitäisi laittaa enemmän ja tuollaiset tähdet on kivoja. Hyvää loppuviikkoa ja Itsenäisyyspäivää! :-)

    VastaaPoista
  4. Jotain kuusen tapaista oli sinunkin postauksessasi. Hyvää itsenäisyyspäivää sinnekin!

    VastaaPoista