tiistai 26. marraskuuta 2013

Arjen luksusta

Blogeissa on pyörinyt mukava haaste jossa kerrotaan mitkä asiat bloggaajan mielestä tuovat luksusta arkiseen elämään.

Tärkeintähän varmaan ovat HYVÄT IHMISSUHTEET, niin perhe-kuin ystäväpiirissäkin ja toinen tärkeä ja kallis asia on tietysti TERVEYS, eikä TASAPAINOINEN TALOUSKAAN pahaksi ole.

Mutta luulen, että tässä haasteessa on tarkoituksena ottaa esille vähän kevyemmän luokan asioita.


Ensimmäiseksi asetan mielestäni aika tärkeän jutun, nimittäin sen, että aina pitää olla JOTAIN MITÄ ODOTTAA, jotain mistä haaveilee.
Minulle sellainen asia voi olla vaikka matka johonkin mukavaan paikkaan. Ja parasta on se kun matkan varattuaan joutuu vielä odottamaan muutamia kuukausia että se toteutuu. Siinä odotuksessa on jo iso osa matkan tuottamasta nautinnosta. Se asia voi olla kaukana asuvan lapsen perheen tapaaminen pitkästä aikaa, tai eläkkeelle pääseminen, mikä itselläni toteutuu alkuvuodesta osittain kun pääsen osa-aikaeläkkeelle. Se asia voi olla tuleva kevät ja kesä.

 

Arjen luksusta on minulle myös se, kun illalla väsyneenä saa kömpiä OMAAN IHANAAN SÄNKYYN, juuri mankeloituihin lakanoihin. Se vaan on niin ihana tunne. Ja makuuhuoneen tulee ehdottomasti olla viileähkö.

Arjen luksusta on myös PUOLISON RAKKAUDELLA VALMISTAMA RUOKA ja se tunnelma, joka syntyy kauniista kattauksesta, kynttilöiden valosta ja viinilasillisesta. 


Arjen luksusta on myös se kun LAPSENLAPSEN tarvitessa hoitajaa, voi auttaa osaltaan arjessa jaksamista pienten lasten kanssa.

Vielä arjen luksusta on minulle se kun LUONTO on lähellä ja se on täällä vielä aika puhdaskin. Lähellä on meri, metsää, peltoja ja ympärillä pikku kaupunki.

Huomaan olevani aika onnellisessa asemassa, kun näitä asioita tapahtuu jatkuvasti arkisissa ympyröissäni.

En jatka haastetta kenellekään erityisesti, vaan sen saa napata itselleen kuka haluaa.

Voikaa hyvin!
toivoo

14 kommenttia:

  1. Kaikki on niin totta, mitä sanot. Tärkeitä, upeita asioita, ja on hienoa, kun niistä osaa iloita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina kun muistaisi ja osaisi olla tyytyväinen siitä, että ympärillä on niin paljon hyviä ja ihania asioita.

      Poista
  2. Samoja asioita minullakin kuin sinulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tärkeitä asioita varmaan monelle.

      Poista
  3. Niin pieninä pipanoina ne onnenmuruset ilahuttavat...Tännään oli ihanata luksusta käyvä rauhassa saunassa ja katella telkkua soffalla köllötellen :)

    VastaaPoista
  4. Sauna ja rauhallinen koti-ilta on sitä parasta !

    VastaaPoista
  5. ♥arjen luksus on usein todella lähellä...♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kun vaan huomaisi sen useammin.

      Poista
  6. Huomasin tässä taannoin kanssa tuon "oma sänky - arjen luksusta"... se, jos mikä on sitä ;)
    Oikein mukavaa viikon jatkoa ♥

    VastaaPoista
  7. Samat asiat tuo omaankin elämään luksusta.
    Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Nauttikaa lomasta ja lämmöstä!

      Poista
  8. Niin monta samaa luksusta meillä, vielä kun saisi joskus noita lapsenlapsia :) ihanasti jouluvalot jo välkkyvät....täällä myrsky.

    VastaaPoista
  9. Eiköhän niitäkin sitten tule aikanaan. Vähän jouluvaloja olen jo esille laittanut. Hienoista kuvistasi huomasin kyllä meren olevan aika levottomassa tilassa.

    VastaaPoista