maanantai 28. lokakuuta 2013

ÖGA vai ÖRA?

Tämän päivän kuvat on otettu ikkunan läpi ja osa sängyssä maaten, kuten tämä jonka otin makuuhuoneemme ikkunasta. Kuten näkyy, sää on suosinut lomalaista. Loma on aloitettu, sekä ahkeroiden, että loikoillen. Ikkunat saatiin kahteen pekkaan pestyä, joten nyt saa meidän puolesta pakkaset tulla. Tosin nyt näkyy lasissa sadepisaroita, joten ainakaan ihan pian tuskin pakkassäätä tänne tulee.

Pihan koivussa on monta tuulenpesää ja keltaistakin on vielä oksistoissa. Nythän on luvattu jopa myrskyistä keliä, joten saattaa olla että loputkin lehdet varisevat lähiaikoina.

Olohuoneen ikkunasta puolestaan avautuu vähän vähälehtisempi näkymä. Kotikatumme varrella kasvavat ruotsinpihlajat ovat jo kokonaan ilman lehtiä, mutta nyt niitä koristavat kirkkaan punaiset marjat. Kohta saapuvat tilhet niitä popsimaan ja se onkin kaunis näky kun iso parvi popsii herkkuja.


Korvakipu on aika paljon hellittänyt, eikä olo muutenkaan ole enää kovin flunssainen. Mutta saamieni korvatippojen laitto ei ollutkaan ihan yksinkertaista. Lääkepakkauksessa sanottiin ettei pullon kärki saa koskettaa korvaa, mutta sanoisin että on aika mahdotonta tietää koska pullon kärki on tarkalleen korvan reiän kohdalla jos sitä ei tunne ihollaan. Ja toinen vaikeus on siinä että pitäisi pystyä näkemään koska se tippa tippuu sinne oikeaan paikkaan, jos tulee ollenkaan ulos pullosta. Onneksi sentään sain korvan hoitoon korvatippoja enkä silmätippoja, kun lääkäri puhelimessa sanoi että "sinulla on ongelmia ÖGA:n kanssa (eli silmän)" johon onneksi ehdin vastata että ei kun ÖRA:n kanssa (eli siis korvan). No enpä tiedä vaikka silmätipat olisivat olleet vielä tehokkaampia korvan parantamiseen. Eikös ne ole aikamoisia "tyrmäystippoja" ne?

Moi!

2 kommenttia:

  1. Muistan miten mies sai kerran särkevään korvaan antibioottia...ohjeessa luki, että yksi tapletti aamuisin korvaan....mies sanoi, että pitää varmaan soittaa ja kysyä, et mitäs sitten, kuin korva on jo täynnä, eikä enää taplettia saa mahtumaan...:D

    VastaaPoista