sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Kuurankukkia












Kaunista, kaunista päivää! Yöllä on lämpötila käynyt miinuksen puolella ja nyt on maa hienossa kuurassa. Vaikka luonnossa on nähtävissä tietty syksyn alakuloisuus, niin kauneuttakin löytyy. Hienoja värejä vielä kun lehdet eivät kokonaan ole puista pudonneet. Tyyni meri jonka yllä usva leijuu, vai onko tuo nyt sitä merisavua josta joskus kuulee säätiedoituksessa puhuttavan. Aurinko jaksaa vielä hiukan lämmittää. Pihahuonekalut on kerätty katon alle talveksi suojaan ja aamulla tuli mieleeni jo ensimmäinen idea tulevaa kevättä varten: Meillä on vanhat, mutta ihan käyttökelpoiset puutarhatuolit ja pöytä, jotka kesällä olivat rannassa ja ajatuksena oli että siellä voisi joskus vaikka syödä tai juoda kahvit, mutta kertaakaan niissä ei taidettu istua. Nyt keksin että ensi kesäksi niistä tehdään (= J tekee, minä suunnittelen) kahden istuttava pöytä/tuolit-yhdistelmä. Täytyy vain lyhentää pöytäosa ja yhdistää siihen kummallekin puolelle tuoli ja sitten vielä ehkä pyörät koko jutun alle, niin on helpompi liikutella. Meillä on jo rannassa vastaavanlainen juttu jota käytetään ahkerasti, joten varmasti toisellekin sellaiselle löytyisi käyttöä.
Rannassa on tänään poltettu risuja ja isompiakin oksia kun sattui sopivasti tyyni keli. Kalaverkko on vedessä, joten voi olla että tuoretta kalaakin saadaan kohta. Koska on näin hieno ilma, niin jäädään luultavasti vielä mökille, mahdollisesti muutamaksikin päiväksi.

Sunnuntaita ja hyviä ulkoilusäitä kaikille!

 

t.KRISSE

9 kommenttia:

  1. Todella kauniita syksyisiä tunnelmia♥ Mekin piipahdettiin perjantaina Maarianhaminassa, kun vaihdettiin Amorellalta Gracelle :) Syysiloa sinne, ja toivottavasti ette saa vielä lunta! Minun puolestani sitä tänne Turun seudulle voisi jo tulla, lapset odottavat :)

    VastaaPoista
  2. Joo kaunis syksy täällä on. Olipa aika sattuma että luin juuri pari minuuttia sitten sinun postaustasi ja varmaan sinä olit samaan aikaan tällä vierailulla. Toivottavasti saatte sinne lunta pian. Lapsethan löytävät paljon tekemistä ulkona kun tulee lunta.

    VastaaPoista
  3. Tänään ollaan saatu nauttia todella kauniista päivästä ja ulkonahan sitä ollaan oltukin... pihatöiden parissa :)
    Ihanaa sunnuntai-iltaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja hienon "lintulaudan" olit kehittänyt pihallesi. (Luin blogistasi)

      Poista
  4. Nyt on todella kaunista, kun katselee kuviasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis luonto - Kauniit kuvat

      Poista
  5. risusavotta tuollaisia päivinä on ihan omaa luokkaansa :) ja huurre kaunistaa maan !

    VastaaPoista