perjantai 20. syyskuuta 2013

Sitä ja tätä


Täällä Ahvenanmaalla vietetään tänä viikonloppuna sadonkorjuujuhlaa ja se tarkoittaa sitä että kansa vaeltaa eli ajaa autolla ympäri maakuntaa tutustuen eri maatiloihin. Eläinten katselemisen lisäksi on tarjolla monenlaista syötävää ja juotavaa sekä kaikenlaista muuta mitä maatiloilla tuotetaan. Tästä on tullut tosi suosittu tapahtuma. Tänä vuonna sää ei ehkä ole paras mahdollinen, kun monen päivän sateen jäljiltä ovat maatilojen lähellä parkkialueiksi osoitetut pellot enemmän tai vähemmän märkiä, joten kumisaappaita varmaan tarvitaan. Minä olen töissä koko viikonlopun, joten en voi tänä vuonna osallistua tapahtumaan.

Aloitin eilen mökillä lehtien haravoimisen ja sitä puuhaa kyllä riittää useammaksi kerraksi, kun suurin osa lehdistä on vielä puissa.


Nyt pitää kömpiä yöpuulle, tai oikeammin hyvän kirjan pariin, kun huomenna on aikainen töihin lähtö. Luen parhaillaan Khaled Hosseinin kirjaa "Leijapoika". Luin ensin hänen kirjoittamansa "Tuhat loistavaa aurinkoa" ja tykkäsin siitä niin, että halusin lukea lisää hänen tuotantoaan. Leijapojan jälkeen odottaa vuoroaan saman kirjailijan "Ja vuoret kaikuivat".  Ihania kirjoja; suosittelen.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

4 kommenttia:

  1. Sadonkorjuujuhla kuulostaa mukavalta. Sieltä saa kai ostaa myös satoa ?
    Meillä on viikonloppuna kalamarkkinat ja sisustusmarkkinat.
    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  2. Mukavia tuollaiset sadonkorjuujuhlat...:)
    Lukulistalla on Hosseinin kirjat.

    VastaaPoista
  3. Ihanaa kun järjestetään tuollaisia sadonkorjuujuttuja!!! Onpas kiva kurpitsakuva!! Meillä alkaa täällä kotosalla myös haravointiurakka pikkuhiljaa, mökillä lehdet haravoidaan vasta keväällä (iso homma, onneksi on puhallin).

    VastaaPoista
  4. Ihania syystunnelmia ja sadonkorjuujuttuja, tuollaisissa olisi mukava olla mukana :).

    VastaaPoista