lauantai 30. kesäkuuta 2012

Kukkia - Blommor


Kärhössä on kymmenen lautasen kokoista kukkaa!
Clematisen har tio blommor, stora som en tallrik!




Leikkiä - Leklandet

Tänään on ollut tosi syksyinen ilma: sadetta, sumua, tuulta! Ulkona ei huvittanut olla ja niinpä suuntasimme auton nokan kohti Eckeröä ja siellä Eckeröhalliin Leklandetiin.. Siellä vilisi isompia ja pienempiä lapsia, sekä tietysti vanhempia ja isovanhempia kuten me. Pojat olivat jo olleet siellä kerran ennenkin, joten he tunsivat paikan ennestään. Kenkämeri kahvilan puolella opasti meille mihin kengät riisutaan. Mahtoivatkohan kaikki poislähtiessään saada omat kenkänsä takaisin? Sisällä hallissa oli varmaan toistakymmentä erilaista "pomppulinnaa" ja kyllä siellä pompittiinkin. Aika kului nopeasti ja välillä syötiin jätskit ja taas jatkui riehuminen. Turisteja oli aika paljon ja useampaa kieltä kuului.Hallissa oli melko koleaa, mikä olikin hyvä lasten kannalta, mutta me jotka istuimme enemmän paikoillamme tunsimme hallin viileyden. Niinpä kun astuimme ulos hallista, tuli vähän sama tunne kuin etelässä lentokoneesta ulos kentälle astuessa. Lämmin ilmavirta iski vastaan, vaikka ilma ei kovin lämmin ollutkaan. Sade oli kuitenkin tauonnut, mutta sumuista vielä oli. Ajelimme kaupan kautta takaisin mökille.






Det har varit nästan som en höstdag idag: regn, dimma, blåsigt! Vi ville inte vara ute så vi körde till Eckeröhallens Leklandet. Där sprang det både större och mindre barn, föräldrar och mor-och farföräldrar som vi. Pojkarna hade redan varit där en gång tidigare. "Skohavet" i kafeterian visade oss var man skall lämna sina skor. Jag undrar om alla hittade sina egna skor då de for därifrån!  Inne i hallen fanns det tiotal hoppslott och nog hoppades det där! Tiden gick fort och efter att vi hade ätit glass fortsattes hoppandet och springandet. Det fanns många turister där och man hörde flera olika språk. Det var ganska kyligt i hallen, vilket säkert var bra för barnen, men vi som mest bara satt stilla, kände hur kyligt det var. Så när vi steg ut ur hallen, fick man lite samma känsla som man får på södernresan då man kommer ut från flygplanet. Varma luften slår mot ansiktet. Det hade slutat regna, men dimmigt var det fortvarande. Vi körde till matbutiken och sedan till stugan.

torstai 28. kesäkuuta 2012

Luolat - Grottor

Tänään käytiin Getassa kahden lapsenlapsen kanssa. Luolat nähty ja kävelty polkua pitkin aika matka. Harmi että askelmittari unohtui kotiin. Pojat olivat innoissaan luolista ja jaksoivat hyvin kulkea koko polun. Mummi vähän taisi väsähtää, mutta hyvin meni kuitenkin koko reissu. Loppumatkasta tuli lämmin kun ylämäkeä riitti ja riitti. Perillä ostettiin jätskit ja pillimehut kahvilasta ja sen jälkeen matka jatkui kohti Maarianhaminaa josta noudettiin mieluisaa postia: olin saanut kauan odottamani kirjeen Kevasta ja siinä oli laskelma viiden vuoden vakiintuneesta ansiostani ja sitä tarvitaan jos haen osa-aikaeläkettä. Eläkkeen saamiseen tarvitaan tietenkin työnantajan suostumus, mutta sitä en ole vielä kysellyt. Teen sen sitten loman jälkeen. Olisihan se hienoa että tekemällä vain puolet nykyisestä työmäärästä saisin kuitenkin n. 3/4 nykyisistä tuloista!! Vielä käytiin ruokakaupan kautta ja mökille päästyä vaari loihti meille poikien toiveen mukaisesti spaghettia ja jauhelihakastiketta, joka kuulemma on parasta mitä he koskaan ovat syöneet! Hyvin maistui nytkin!
I dag var vi till Geta med två barnbarn. Vi såg grottorna och gick längs långa stigar. Det var synd att jag inte hade stegmätaren med. Pojkarna var ivriga att gå in i grottorna och de orkade bra att gå hela vägen.  Det var väl mummi som var tröttast men det gick bra ändå. Vi fick ordentligt varmt då det fanns så många uppförsbackar. Då vi var framme köpte vi glass och saft i kafeterian och sedan åkte vi hem till Mariehamn. Där hade vi fått trevlig post: Jag hade fått ett brev som jag länge hade väntat: ett brev från Keva där det stod hur mycket jag skulle få i månaden om jag skulle bli deltidspensionär. Jag har inte diskuterat om saken ännu med arbetsgivaren vilket jag måste göra om jag vill deltidspensionera mig. Det låter ganska bra att fast jag skulle jobba bara hälften av det som jag gör nu, skulle jag ändå få ungefär 3/4 av det som jag tjänar nu! Sedan åkte vi tillbaka till stugan via matbutiken och framme på stugan lagade vaari spaghetti och köttfärssås, som pojkarna tycker är det bästa de någonsin har ätit!!!

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Metsämansikoita ja ruusuja - Smultron och blommor



Metsämansikat ovat kypsiä ja suuria ja niitä on paljon. Kärhö aloittelee kukintaansa ja villiruusut kukkivat.
Smultronen är mogna och stora och det finns mycket av dem. Klematisen börjar blomma och likaså vildrosorna.


Terveiset Jennalle ja Tainalle jotka olette kirjautuneet blogini lukijoiksi!

Jalkapalloa - Fotboll



Jalkapalloa Vaattojärvi vastaan Maarianhamina. Välillä sai sairaanhoitaja hoidella loukkaantuneita pelaajia.
Fotboll Vaattojärvi mot Mariehamn. Sjukskötaren fick ta hand om skadade spelare.


maanantai 25. kesäkuuta 2012

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Villejä lupiineja! - Vilda lupiner!


Nimipäiväonnittelut J:lle tyttäriltä!
Döttrarna hade plockat namnsdagsblommor åt J!

Rannalla - På stranden



Iltapäivällä saimme pieniä vieraita. Koska sää oli kaunis olimme jonkin aikaa rannallakin ja pojat olivat rohkeita ja menivät uimaan.  Tyttö ei halunnut uida, mutta ajoi venettä tosi taitavasti.
På eftermiddagen fick vi unga gäster. Eftersom vädret var vackert var vi på stranden och pojkarna var modiga och simmade. Flickan ville inte simma, men hon var duktig att köra båt.

Juhannus - Midsommar


Juhannus vietetty rayhallisesti. Vieraiden kanssa vietetty mukava viikonloppu. Pelattu Mölkkyä, seurapelejä, kierrelty katselemassa juhannussalkoja sekä nautittu ruuasta ja juomasta. Juhannusaatto oli jopa helteisen lämmin täällä, mutta juhannuspäivä sateinen. Tänään oli poutaa ja osittain aurinkoista, mutta tuulista.
Vi har firat en lugn och trevlig midsommar med våra gäster. Vi har spelat olika spel både ute och inne, kört runt och tittat på midsommarstänger, njutit av god mat och dryck. Midsommarafton var riktigt varm men på midsommardagen regnade det. I dag har det varit uppehåll och delvis soligt men blåsigt.

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Maalausurakka loppusuoralla. Ennen juhannusta ei maalata enää mitään. Juhannuksen jälkeen ovat vuorossa harmaat osat. Kaikkea ei tarvitse maalata, mutta rannan puoleiset auringolle alttiit seinän osat ovat pikaisen maalauksen tarpeessa. Tänään on leikattu myös nurmikko ja kitketty vähän rikkaruohoja perennapenkistä, sekä karsittu suurimpia oksia pensaista. Aloittelin "juhannusseppeleen" tekoa. Leikkasin oasis-sienestä sopivat palat jotka laiton muovin sisään ja sitten kynttelikköön siihen paikkaan johon oikeasti kuuluisi kynttilät. Enempää en voi valmistella seppelettä ennen juhannusaattoa ettei kuihdu ennen aikojaan. Juhannuskoivut meillä on aina ollut ainakin saunan nurkalla ja terassilla, niin varmaan tänäkin vuonna. Saadaan vieraita juhannukseksi ja tytär kahden poikansa kanssa tulee heti juhannuksen jälkeen. Mukavaa nähdä taas pitkästä aikaa!
Målandet nästan färdigt.  Vi målar ingenting mera före midsommaren. Efter midsommaren börjar vi med de gråa delar. Vi behöver inte måla allt, men speciellt väggar som är mot stranden och på soliga väggar behöver målas snabbt. I dag har jag klippt gräset och plockat lite ogräs runt perenner och klippt bort stora kvistar. Jag började med "midsommarkransen". Jag klippte bitar av oasis-svamp som jag stoppade i plastpåsar och sedan på ljustaket.  Mera kan jag inte förbereda före midsommaren för annars vissnar  blommorna. Vi brukar alltid ha midsommarbjörkar vid bastuväggar och på terrassen, så blir det säkert i år också. Vi får midsommargäster och efter midsommaren kommer dottern med sina söner hit.   Trevligt att ses igen!

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Juhannuksen suunnittelua - Midsommarplanering

Kaunis kesäaamu. Tuulista kylläkin, mutta ei haittaa. Ensimmäinen lomapäivä alkamassa. Tiedossa hiusten leikkuuta, ostoksia, ja illalla saunomista. Siinä välissä mökkihommia ja jo hiukan juhannuksen suunnittelua. Mietin koristeen tekemistä ruokapöydän päälle. Runkona tulee olemaan vanha kynttiläkruunu jossa on paikat paksuille kynttilöille. Nyt näin valoisaan aikaan ajattelin laittaa kynttilöiden sijaan kukkia, mahdollisesti villiviiniä tai humalaa kynttelikön rungon ympärille kieputettuna.
En vacker sommarmorgon. Det blåser nog, men det gör ingenting.Första semesterdag. I agendan hårklippning, shopping och på kvällen bastu. Där emellan lite jobba på stugan och  midsommarplanering. Jag funderar på att göra en ljuskrans ovanför matbordet. Som stomme kommer att bli en gammal ljuskrona, men i stället för ljus tänkte jag använda blommor, kanske humla eller vildvin.

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Pesä - Boet




Pääskyset rakensivat kuin rakensivatkin pesänsä "kiellettyyn" paikkaan, joten me emme nyt voi istuskella terassilla jos emme halua saada "yllätyksiä" päällemme. Kovin ovat olleet ahkeria ja nyt pesä näyttää valmiilta. Kunhan eivät sotkisi kovasti paikkoja.
Svalorna byggde sitt bo på ett "förbjudet" ställe så nu kan inte vi sitta på terassen om vi inte vill få "överraskningar" på oss. De har varit väldigt flitiga och nu börjar boet vara färdigt.

lauantai 16. kesäkuuta 2012

Hääpäivä - Bröllopsdag

Se oli 16.6.1973 kun me nelivuotisen seurustelumme päätteeksi sanoimme toisillemme tahdon. Olimme 21-ja 22-vuotiaita. Minä olin jo työelämässä, mutta J opiskeli vielä. Pari vuotta olimme kaksistaan. Vanhempi tytär syntyi vuonna 1975 ja nuorempi 1978.  Nyt lapset ovat jo kumpikin perheenäitejä ja lapsenlapsiakin on jo neljä. Ensi vuonna olemme olleet naimisissa 40 vuotta. Uskomatonta. Mihin aika on mennyt?
Det var 16.6.73 då vi , efter att ha varit ihop fyra år, sa ja åt varandra. Vi var 21- och 22-år. Jag hade redan börjat jobba men J studerade ännu.  Vår äldsta dotter föddes 1975 och yngsta 1978. Nu har de båda redan sina familjer och vi har fyra barnbarn, Nästa år har vi varit gifta 40 år. Otroligt. Vart har tiden försvunnit?

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Valkoista - Vitt




No nyt on maalauksessa päästy aika pitkälle, mutta valmista ei vielä ole. Valkoinen ei ihan helpolla peitä tummahkoa sinistä, mutta kolme maalauskerrosta peittää jo aika hyvin. Yläkuvassa taustalla häämöttää saunarakennus, joka sekin tulee saamaan saman värityksen, kunhan vähän hengähdetään välillä. Pääskyset ovat kaikesta häirinnästä huolimatta tehneet pesän terassin kattoparruille.
Nu har vi kommit ganska långt med målandet, men färdigt är det inte ännu. Vit färg täcker inte så lätt mörkblått, men efter att vi har målat tre gånger börjar det se bra ut. I översta foton syns bastubyggnaden som också kommer att målas med samma färg som själva stugan, bara vi hinner vila lite före det. Svalorna har inte blivit störda tillräckligt, utan har byggt bo på terassens takspjälkar.

Sumuista - Dimmigt

Sumuinen aamu, lämpötila 11,5 astetta. Vapaapäivä. Maalaus jatkuu.
En dimmig morgon, 11,5 grader varmt. Ledig dag. Fortsätter med målandet.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

lauantai 9. kesäkuuta 2012

Maalailua - Målning

Tänään olen maalaillut ahkerasti täällä mökillä. Sisääntuloterassin kaiteet saivat valkoisen värin. Samoin penkki joka on terassin kaiteisiin kiinnitetty muuttui valkoiseksi ja sen maalaamiseksi oli ryömittävä melkein sen allekin. Huomenna maalaan toisen kerroksen ennen töihin menoa.
Tänään töpeksin taas tämän tietokoneen kanssa. Olin keksinyt että kirjoitan sellaisen luettelon kirjoituksistani aiheen mukaan, mutta kun en ollut oikein tyytyväinen tulokseen niin yritin korjailla sitä sillä seurauksella, että poistin vahingossa osan kirjoituksista.

Mustikanvarvut ovat niin kauniita! Blåbärskvistar är så vackra!

torstai 7. kesäkuuta 2012

Juhannusruusu

Tänään tulin takaisin mökille parin kaupunkipäivän jälkeen. Kaupungissa paistoi aurinko, mutta Ämnäsissä tuli vettä ja sade jatkui aina Kastelholmaan saakka. Sen jälkeen tiet olivat kuivia. Mökille saavuttuani tarkastin heti sademittarin eikä siinä ollut yhtään vettä, joten täällä ei sadetta ole saatu poissa ollessani. No, nurmikko oli kasvanut ja rupesinkin heti mielipuuhaani eli sitä leikkaamaan.  Sitten oli vuorossa kesäkukkien kastelu ja siistiminen. Myös muutama pensas sai vettä. Viime vuonna lapista tuomani Juhannusruusu on lähtenyt hyvin kasvamaan. Saa nähdä kukkiiko jo tänä vuonna. Myös toinen ruusupensas jonka paikkaa vaihdoin viime vuonna on kasvanut kovasti. Taisi olla ennen vähän liian varjoisessa paikassa. Puutarhahuonekalut täytyi myös pyyhkiä siitepölystä ja grillauspaikan siivous oli myös ohjelmassa. Huomenna on vapaapäivä ja jos ilma on hyvä jatkan maalausta.
I dag kom jag tillbaka till stugan efter några dagar i stan. I stan var det soligt, men från Ämnäs till Kastelholm regnade det. Efter Kastelholm var vägarna torra. Då jag kom fram till stugan, gick jag genast och kollade om det fanns vatten i regnmätaren, men den var torr så det har inte alls regnat under tiden jag har varit borta. Gräsmattan var lång och jag älskar att klippa gräs så jag började med det. Sedan vattnade jag alla sommarblommor och också några buskar behövde vatten. Midsommarrosen som jag hämtade från Lappland i fjol har börjat växa bra. Får se om den blommar redan i år. Också en annan ros som jag flyttade i fjol har trivts bra.Jag tror att den var på en för skuggig plats förut. Trädgårdsmöblerna behövde putsas och jag städade också grillplatsen.I morgon har jag ledigt från jobbet och om vädret är bra fortsätter jag med målningen.

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Kylmä viikonloppu - Ett kallt veckoslut

Kylmä viikonloppu ja satanut melkeinpä tauotta. Maalaustouhut jääneet vähiin ja muutenkin aikaa vietetty vain sisätiloissa. Tuulee kylmästi suoraan mereltä. Sademittari tyhjennetty ja on taas täynnä. Tästä sää voi vain tulla paremmaksi!? Tänään ohjelmassa kaupunkikäynti ja ilta täällä yksin kun J. lähtee päivälaivalla kohti Turkua ja Tamperetta. Huomenna taas töihin. Enää kymmenen työvuoroa ennen lomaa! Muuten kelpaisi, mutta paha niska-ja käsivarsisärky vaivannut eilisestä saakka.
Ett kallt veckoslut och det har regnat nästan oavbrutet. Det har inte blivit  någonting av målandet och vi har varit bara inomhus. Det blåser kallt från havet. Regnmätaren tömd och den är full igen. Vädret kan bara bli bättre! I dag är det stadsbesök som gäller och sedan här ensam då J. far till Åbo och Tammerfors. I morgon och jobba igen. Bara tio arbetsdagar och sedan börjar semestern!

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Menu



Päivän menu: Tomaatti-Mozzarella-salaatti, vihersalaatti, riisi, kalamurekepihvit. Hyvää!
Dagens menu: Tomat-Mozzarella-sallad, grönsallad, ris, fiskfärsbiffar. Gott!


Sade - Regn

Sataa ja lämpöasteita vain kahdeksan. Onneksi mökissä on lämmintä. Taidetaan lähteä pienelle kaupunkikierrokselle kun ulkonakaan ei oikein huvita olla.
Det regnar och det är bara åtta grader varmt. Men vi har varmt i stugan. Kanske far vi till stan och tittar lite runt då man inte har någon lust att vara ute heller.